Osallistuin Kährs Finlandin järjestämään suunnittelu-kilpailuun ja voitin sen. Kilpailu järjestettiin Sissareille. Suunnittelussa toivottiin Modulyss -tekstiililaatan innovatiivista käyttöä.
Suunnitelmani ”ihminen keskiössä” -toimisto-ympäristön lähtökohtana oli parantaa käyttäjiensä hyvinvointia sekä tuottavuutta. Ideanani oli suunnitella avotilaan erilaisia työskentelytiloja niin, että ne tukisivat aidosti kasvokkain tapahtuvaa yhteistyötä, edistämällä kohtaamisia sekä uuden luomista ja ideointia. Käytin työskentelytilojen luomiseen tekstiililaattojen eri kuoseja ja värejä niin lattia kuin seinäpinnoissa. Yhteen seinäpintaan suunnittelin eri muodoilla ja väreillä taideteoksen.
Palautteena suunnittelutyöstäni oli ”suunnitelmassa viehätti tekstiililaatan monipuolien käyttö ja erilaisilla muodoilla muodostetut tilat avokonttoriin”.
Syksyllä teimme palkintomatka Belgiaan, jossa perehdyttiin Modulyss -tekstiililaattojen valmistukseen. Vierailimme myös showroomilla, jossa tutustuimme tekstiililaattojen lukuisiin väri-, kuosi ja pintavohatoehtoihin. Näistä tekstiililaatoista voi suunnitella mielenkiintoisia kokonaisuuksia.
Myös opastettu kierros upeaan Gentin kaupunkiin oli todella mielenkiintoinen.
Alla toimistoympäristön kilpailutyön kuvia











